Janon tunnetta ja orastavaa hiukomista voi Rattiksessa ainakin siirtää tuonnemmaksi

Legendaarinen Rattaanpyörä eli tuttavallisemmin Rattis, on tarjonnut Yrjönkadun kulmassa jo vuodesta 1969 konstailematonta porilaista kapakkakulttuuria. Alkuasukkaiden tarinointi voi ensikuulemalta tuntua ehkä jopa aavistuksen rosoiselta, mutta lähemmin tarkasteltuna lämminhenkisestä kettuilua saa osakseen ikään, sukupuoleen ja siviilisäätyyn katsomatta kaikki tasapuolisesti ja pilke silmäkulmassa.

"Eläk sääki viäl" taipuu tulkattuna muotoon "Mukava nähdä pitkästä aikaa"

Niin jukeboxista, kuin baarin seiniltäkin löytyy kappaleita Porirockin historiasta ja on vahvaa huhua, että mm. Dingo ja Yö olisi perustettu Rattiksessa! Niiden ja muidenkin bändien nimmareita on edelleen nähtävillä! Lisäksi Rattis on tuttu monien elokuvien kuvauspaikkana, esimerkkinä vaikka Vares - jäätynyt enkeli.

Ja kyllä Porissa jazziakin kuulee

Paitsi Porirockin syntysijana, tunnetaan Rattis virkeistä jameistaan.
Vuosien varrella on nautittu livenä erinomaisen vaihteleva musiikkikattaus vanhoista legendoista tuoreisiin talentteihin.

Rattiksesta mainiot Hot Wingsit!

Isomman porukan kannattaa kilauttaa etukäteen ruuhkan välttämiseksi.
SOITA JA TILAA WINGS-ANNOKSESI - 02 633 2468

10 kpl 10,90
16 kpl 14,90

20 kpl 16,90
26 kpl 19,90

32 kpl 23,90
42 kpl 32,90

DIPPIVAIHTOEHDOT - Aurajuusto (VL), Remoulade (L, G), Chili (L, G)
EXTRADIPPI 1,50 • TUPLAVIHANNEKSET TAI TUPLAKASTIKE 2,00

Tarjolla on toki myös muita grilliherkkuja, kuten sipulirenkaita, mozzarellatikkuja, jalopeno-popperseja, ranskiksia, nachoja ja salsaa.

Ristikot ja kierteet 6,00
Bataatit 7,00
Mozzat, sipuli, jalot 3 kpl 4,50
Combo 10,90
Makkara- tai kanakori 10,90
Kukkakaali-wings 9,90
Kevätkääryleet 9,90

Teemme parhaamme erikoisruokavalioiden ja allergeenien huomioimisessa, mutta kaikki annokset valmistetaan samoilla keittimillä, jolloin emme pysty takaamaan 100% allergeenivapautta.
Käytämme keittiössämme suomalaista kananlihaa.

Rattiksen kuulumiset löydät naamakirjasta - tykkäät tai et

Päivitämme Facebook-saitillemme mm. jamien ajankohtia ja esimerkiksi suositun kesäterassimme aukioloaikoja. Rattis-kuvia löytyy Instasta.
Logoja klikkaamalla pääset Rattiksen Facebook- ja Instagram-sivuille.

Poikkea, kun kulmille osut

Avoinna joka päivä alkaen kello 11.
MA-TO 11-22 • PE-LA 11-24 • SU 11-22
Jami-iltoina meininki jatkuu klo 24 asti.
Puhelinkin löytyy - 02 633 2468

RATTIS © 2021